Vasikoiden siirtoon ja käsittelyyn tarkoitettu häkki

Tilalla kehitettiin - omien tarpeiden johdosta - vasikoiden siirtoa ja käsittelyä varten häkki, joka sopii traktorin etukuormaajaan tai pienkuormaajalla liikuteltavaksi.

Pohja on kokonaan avoin, kun eläintä lähestytään ja häkki lasketaan vasikan päälle, jonka jälkeen siirrytään häkkiin sisälle, joko sivu- tai päätyovista. Vasikka siirretään koneenpuoleiseen päätyyn ja lattia käännetään alas. Sitten vasikka siirretään lattian päälle ja sisäportit laitetaan kiinni, jolloin vasikka on turvallisesti siirrettävissä. Emo näkee vasikkansa kokoajan ja seuraa pitkiäkin matkoja hoitopaikkaan.

Häkkiä voidaan käyttää myös, kun tarvitsee merkata tai tehdä muita hoitotoimenpiteitä, jonka jälkeen vasikka päästetään pois.

Yllä olevissa kuvissa oleva emo kuulu niihin jotka pitävät vasikastaan hyvää huolta, eivätkä näe tarvetta ihmisten puuttua asiaan! Häkin kanssa saadaan jalkava vasikka melko
nopeasti kiinni ja merkit korviin ja eikun jatkamaan juoksua...

Tilallamme eläimet laiduntaa metsissä ympäri vuoden. Metsälaitumilta vasikoiden haku häkillä on suhteellisen helppoa yksinkin. Tänä (2019) keväänä ensimmäinen poikija yllätti ja teki paksuun hankeen muista erilleen vasikan. "Hitaasti traktorilla häkin kanssa lähestyin parivaljakkoa, häkitin vasikan ja siirsin lattialle, jonka jälkeen hitaasti peruuttamalla tultiin pihaan ja poikimatarhaan."

"Meidän tilalla ja näissä oloissa sekä tällä (kaksi kertaa leikatulla) selällä, emme osaa kuvitella toimivamme ilman häkkiä. On selvää, ettei kaikki tätä tarvitse, mutta sen vain sanon, että kätevä on ja niin työtä kuin työturvallisuutta ja ergonomiaa parantava."

Kiinnostaako?

Hintaa häkille kertyy verollisena noin 3000,00€ riippuen varustelusta ja sitten rahti päälle.

Kuljetus onnistuu tavallisessa peräkärrissä, kun painoa häkillä on reilu 350 kg.